maanantai, 20. joulukuuta 2010

Loser inside a game called love.

Tässä on ollut tällainen "pieni" tauko. En ole lopettamassa blogin pitämistä enkä myöskään aio pyytää Kinkkiksen laiminlyömistä. On vain ollut muuta sekä pakollista että yleisesti kiinnostavampaa tekemistä ja sen lisäksi ei ole huvittanut ottaa lähes ollenkaan kuvia, koska allergia ja läskiangsti.


Tässä tasan kuukauden hiljaisuuden aikana mä olen mm. opiskellut, löhöillyt joka viikko torstaista sunnuntaihin Varkaudessa miehen kainalossa, ärsyyntynyt itseeni ja yrittänyt elvyttää mun yläasteaikaista kitaraharrastusta. Onneksi mä seurustelen kitaraa ja bassoa melkoisen taitavasti soittavan miekkosen kanssa, joten ilmainen, ja toivottavasti myös kärsivällinen, tukiopettaja löytyy. :)


Tässä talven tultua mä olen saanut kärvistellä kuivan ihon ja taiveihottuman kanssa. Ankarasta kosteutuksesta ja kortisonirääkistä huolimatta mä en saa ihoani täysin samanlaiseen kuntoon kuin ennen pakkasia enkä mä enää osaa päättää kumpi ihan suoraan sanottuna vituttaa enemmän: kasvojen ja erityisesti silmänympärysten itsepäisen kuiva iho vai non-stopina kutisevat käsivarret.

Ei siis ole huvittanut kamerahuorailla kovin kummemmin, kun meikkaaminen = järjetön takapakki ihonhoitoon.


Tänään mä kipitän Varkauteen joululomaksi ja ohjelmassa on mm. hiusten värjääminen. :) Pinkin tukan ikävöiminen sai mut tuntemaan itseni äärettömän tylsäksi ruskeassa reuhkassa, joten parin tukkakriisin ja -angstin jälkeen mä päätin värjätä moppini punaiseksi. Nyt on siis tulossa värin vaihto. :D Toivottavasti toimii. Mä nimittäin haluan edes jotain kivaa tähän päähän, jos pinkki ei onnistu.


Mä olen vähän, tai en edes vähän vaan todella kiukkuinen, kun tämä blogin päivittäminen meni vähän tällaiseksi, mutta yrittäkää ymmärtää, koska kuvien ottaminen turvan angstatessa täydellä teholla ja päivittäminen silloin, kun olisi paljon kiinnostavampaakin tekemistä, ei kuulu lempihommiini. Oikeastaan mä en edes jaksa enää stressata tai pahoitella, jos päivitysten väli venyy ja venyy, koska kyseessä on kuitenkin blogi, jota mä kirjoitan huvikseni ja itseäni varten, joten.... :)


Oli miten oli, mä jätän teidät nyt vähäksi aikaa ja päivittelen joskus joululomalta. Pitäkää peukkuja, että vitamiinien napsiminen ja apteekin superrasvat pelastaa mun kuivan ihon. Olisi tosi pehvasta venailla kevääseen, että tästä pääsee eroon.