Nyt se tukka sitten läks. Oikeastaan se on ollut poissa jo kaksi viikkoa ja mä himoitsen jo lyhyempää sivukaljua ja punaisempaa tukkaa. Pahoittelen, etten mä ole saanut postausta aikaiseksi yhtään pikaisemmin. Mä olen taas vaihteeksi rypenyt itsesäälin ihastuttavassa suvannossa ja ollut enemmän kiinnostunut polywh... polyvoresta, we♥itista, tumblrista ja työn hakemisesta. Läskiangsti yhdistettynä "byäää mikä mussa on vikana, ku en saa töitä?"-kiukutteluun on ihan hirveen jepa.
Huomaa muuten nätisti, mitkä kuvat on muokattu eri päivänä ja ihan eri fiiliksissä kuin toiset.
Näiden kuvien ottamisesta tämä tukka pääsi haalistumaan jo melkoisesti, joten mä pistin vähäiset roposeni pieneen hiusväritilaukseen ja kun mä sain kiukkuisen soiton matkahuollon mieheltä paketin saapumisesta (ja siitä miten mä en ollut ottamassa sitä vastaan. Pahoittelen, olin koulussa ja mulle luvattiin, että paketin voi hakea Siwasta, joten wat?), mä pistin värit päähän heti samana iltana. Nyt meikäläisen tukka ja myös meidän kylpyhuone on iloisen punainen.
Mä olen yrittänyt opetella ranskanlettiä inspiroituneena undercut-postaukseen tyrkkäämästäni kuvasta. Sain yhtenä päivänä väännettyä ylläolevan kampauksen, joka oli ihan sairaan kiva ja asettui tosi nätisti takaa, mutta mä en enää osaa tehdä sitä.
......
D:
Ehkä mä vielä joskus... Huomatkaa tosi ghetto musta pompula tuolla viritelmän keskellä. Meikä vääntää vielä joskus kampauksia linnanjuhliin.
Lopuksi vielä lepyttelylahjaksi mun postaamattomuudesta: Rolle, mun lellivauva ja yksi jäsen hiihtolomalla kaitsemastani nakkitriosta. Hirveä tuholainen, mutta ihan järkyttävän söpö ipana. ;_____; ♥









Eikä noi hiukset! Nammnnamnmanam! :D Vaikka ittelläni on ollu samanlainen... Kampaus, lyhyempänä vaa(ja blondina), jo aika kauan, niin jotenkin vaan.. AH♥ Ihanat hiukset! Ja varsinkin toi punainen väri, nanamnamnmanmdn!
VastaaPoistaSanoinko jo nam?
Nomnom, punanen näyttää niiiin hyvältä sulla. ♥
VastaaPoistaJa Lolle on sööööpöööö löllykkä. :)
voi vitsit, sopii sulle aivan pirun hyvin! IHANAT♥
VastaaPoistaJenni: Kiitos kiitos. :)O Punanen on ihana väri nomnom. <3 Piti ostaa jo vähän lisää väriä, että tää pysyy kirkkaana, kun punanen haalistuu niin nopee. :D
VastaaPoistaVilu: Ölllöllööllöööö oot ihana. <3
Elina: Kiitos. <3
Ihanat hiukset! Punanen on hyvä väri=)))
VastaaPoistaJa toi vauvahauva :< Söpsö
hei, ihan sairaan kauniit hiukset, ja toi lyhyt sivu käy sulle paremmin kun osas ajatella! looking good *peukku* !
VastaaPoistaIHANAT HIUKSET !! ♥ :O
VastaaPoistamitä väriä tilasit ? =)
siis et mistä yms :D
Jasu: Tänks! Ja Rolle on ihananana. ;__; <3
VastaaPoistaElla: Kiitos, kiitos kovasti! :)
Anon: Kiitti! Väri on Cybershopista semmoiselta putiikilta kuin Crazy Color ja sävyn nimi on Fire. :)
aaaaa joo :> se väri on hyvähyvä.
VastaaPoistaitelläki oli tässä -09 punaiset hiukset ja samalla värillä värjäilin ja tykkäsin tosi paljon. mietiskelly et jos sitä pian uudestaan värjäis ku nyt sais ihan kunnon kirkkaan värin ku on vaaleat hiukset jeejee :>
noi sun hiukset on niin ihanat että itelläki tekis hieman mieli kokeilla tommosta mallia mut en kyl taida uskaltaa :D:D:D
Anon: Se on! Mä tykkään muutenkin Crazy Colorin väreistä. Käytin niitä sillon, kun tukka oli pääväreiltään pinkki ja joskus joukossa saatto olla jotain muutakin. Ainoo vaan, että varsinkin tuo punanen tahraa hirveesti. :/
VastaaPoistaMut pistä ihmeessä tukka punaseks ja koklaa mallia! Sama mullakin oli tuon mallin suhteen, että en meinannu millään uskaltaa, mutta pienen vakuuttelun jälkeen mä annoin mennä vaan, kun muuten kaikki menis ihan nössöilyks. :D
Tää kommentti on nyt öööh vääähän "myöhässä" .. mut törmäsi nteitsin blogiin kun yritin etsiä kivoja kuvia piilokaljusta tai mikälie... Niin mietin vaan, et onko alkanu missään vaiheessa vituttaa moinen tukka ? ;o ite himoitsen ihan kamalasti kyseistä tukkatyyliä mut pelkään et näytän vaan simppelisti kaljuuntuvalle kun ei oo mikään supertuuhea saatika paksu tukka ;_; Sulla tuo on kyllä ihan mahtava ! oikeen katteeks käy. :D
VastaaPoista-Ena
Ena: Kyllä tää tukka ihan snadisti vituttaa sillon, kun se ajeltu puoli kasvaa ihan muodottomaks paskaläjäks. :D Ja se tuntuu kasvavan ihan hirveellä vauhdilla... Mut kyllä tää suurimmaks osaks on ihana ja paras, varsinkin sillon, kun se on trimmattu taas kuosiin. <3
VastaaPoistaMä suosittelen koklaamaan rohkeesti. Sun tukan paksuudesta en osaa sanoa mitään, kun en kuvia oo nähny, mutta mäkin pelkäsin näyttäväni kaljuuntuvalta rotalta ja luulin, että tää mun tukka on ihan sairaan ohut luiru, mut sivujen ajelun jälkeen tuli todettuu, että ok... se on aika tuuhee. :D