torstai, 21. huhtikuuta 2011

Happiness is limited, but misery has no end.

Mä olisin saanut eilen Sokkarin porttikongissa ilmaisen halin, jos olisin sen hakenut. Ylläri, ylläri enhän mä sitä hakenut, koska mä olen niin nyhvö ja pelkäsin, ettei ne edes puhuneet mulle, kun kysyivät, että onko mua jo halattu sinä päivänä. Sori. :(

Sain mä kuitenkin halit maailman parhaalta mieheltä, kun tulin kotiin.

Viime viikonloppuna meillä oli tuparit. Mukavaa oli, mutta siitä ei sen enempää.


Tänään mä en uskaltanut lähteä kouluun, koska meillä oli keittiötä ja mä olen voinut lievästi pahoin eilisestä asti. Heräsin ajoissa, yritin syödä, heitin takin niskaan ja olin lähteä, mutta kun Ykä yritti tulla kylään eteisen ovella, mä päätin heittää työvaatepussin ja takin naulakon alle ja painua takaisin sänkyyn.

Nukuin katkonaisesti ja tekstailin kateellisena luokkakaverin kanssa. Muut teki pastaruokia sillä aikaa, kun mä slepailin kotona. Miksi mun piti sairastua juuri sinä päivänä, jolloin mua ihan oikeasti kiinnosti mennä keittiöön?


Kesätyöpaikka, joka vaikutti unelmien työpaikalta paljastuikin suoranaiseksi kusetukseksi. Mä en yleensä ota takaiskuja niin tajuttoman vakavasti, mutta kun on hakenut lähes kaikkea opiskelijalle soveltuvaa työtä yli puoli vuotta saamatta kutsua edes työhaastatteluun puhelinmyyntifirmaa ja tuota kesätyötä lukuunottamatta, alkaa hiljalleen iskeä pieni epätoivo ja masennus. Mä kirjoitan hakemukset ajatuksella ja omasta mielestäni onnistuneesti, toimitan CV:n ja soitan työtä tarjoaviin yrityksiin, ellei ilmoituksessa kielletä, mutta ei tärppää.

Mikähän mussa on vikana?


Tukka on ylikasvanut ja mä olen aloittanut hölkkäämisen pikku hiljaa. Kesällä mä paukuttelen 10 km lenkkejä ja toivon mukaan laihdun edes vähän.

Mutta enihööz. Väänsin tiistaina yhdellä lyhyellä välitunnilla teille lukijoille jotain.


En mä ketään syö, jos mulle jättää kommenttia. Teitä on googlen kautta lähes 80, blogilistalla 25 ja bloglovin'issa 18 tai 19, joten häh? Sanokaa vaikka moi, antakaa palautetta blogista näin yleisesti tai miten vaan.

Nyt Potteria ja teetä perheen kanssa.

Edit:// Mä tajusin vasta nyt, miten tuo köh köh... pari päivää sitten kirjoitettu otsikko kuulostaa angstikkaalta yhdessä tämän postauksen kanssa. Munhan piti kirjoittaa vähän pirteämpi postaus, mutta nyt kävi näin....

14 kommenttia:

  1. Sun hiukset on niin ihanan väriset!:) Ja totta tosiaan, aina kun oikeesti haluis mennä esim. kouluun nii on kipeänä! Se taitaa olla ihan määrätty jossain et innokkaana ei saa mennä kouluun? Heh.:D Oli pakko kommentoida jotai ku kerran pyysit.;) Ja löysin sun blogin vasta vähä aikaa sitte, mut vaikuttaa kyl mielenkiintoselta ja kivalta!:)

    VastaaPoista
  2. .. säikähdin tota vihaista miestä, joten pakko kommentoida :(
    ps. söpöjä kuvia ♥
    - Arutte

    www.only-fluffy-dreams.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. okei, mää uskaltaudun kommentoimaan!
    oot ihana <3 ja sillee. sun postaukset piristää päivää. tulisin halaamaan sua, jos joskus näkisin sut jossai :>

    VastaaPoista
  4. aaaa sun hiukset on ihanan väriset ♥ ((:

    VastaaPoista
  5. Ira: Oijoi, kiitos. :)

    Anon: Kiitos, kiitos! Hienoo, että oot eksynyt tänne ja tykkäätkin vielä! Mutta joo, se on varmasti kirjotettu johonki karman lakeihin tms., että jos kerrankin koulussa on jotain kiinnostavaa, sä olet saletisti kipeänä.

    Arutte: Hahaha musta se on lutunen. :) <3 Kiitos muru. <3

    Anon: Ooo hyvä, rohkee. :) Kiitos kovasti kehuista ja yritän jatkaa piristämistä, vaikka väliin mahtuukin joskus armotonta emoilua. Jos mua näkee jossain, niin voi yrittää halata, mutta suosittelen varautumaan häkeltyneeseen vastahalaukseen. :DDDdd

    ira: Hahaa tänks! Cybershopin värit tekee ihmeitä! Myös meidän kylppärille! Se on pinkki!

    VastaaPoista
  6. oioi noi hiukset on tosiaan aivan upeet ! sopii sulle tosi hyvin <:

    VastaaPoista
  7. Anon: :) Kiitos kovasti. Tykkäilen niistä itsekin kovasti. Ainakin enemmän kuin siitä vanhasta reuhkasta. :D

    VastaaPoista
  8. Ei kantsi masentua liikaa ton kesätyö(ttömyyden) takia... Tuntuu et pitäs olla joku ihan helvetillinen yli-ihminen jo opiskelijana et sais Kuopiostakaan mitään töitä! Tai sit vaan omistaa kivoja sukulaisia ja tuttuja ja päästä "hyvänä veljenä" töihin vaikkei mitään osaiskaan..

    Nimimerkki, Kuopiolainen, joka on viimeset pari kesää kituuttanu ihan hiton randomeita ja tappavia paskahommia (puhelinmyyntiä, feissarointia...), ja joka lähettelee joka kevät helmikuusta lähtien kesätyöhakemuksia satoihin eri paikkoihin ja jolla on kuitenkin ihan hyvä ja monipuolinen työkokemus >;(

    VastaaPoista
  9. E: Nii-ih. Ja kun ei pysty suhteillakaan niitä töitä hommaamaan, kun mulla ei ole sukulaisia tällä puolen Suomea ollenkaan eikä kovin monella tutulla ole yritystä, paitsi Varkaudessa. Ongelma on vaan se, että mun pitää olla kesä Kuopiossa.

    Kaikkein rasittavinta on varmaan se, että pitkin vuotta näkee kahviloissa, kassalla, vaatekaupoissa, yms. paikoissa just näitä osa-aikaisia, jotka seisoo tiskin takana naama rullalla evvk-asenteella ja mun tekisi mieli hakata päätä pöytään ja vinkua "jos sä et tykkää työstäs, niin anna se mulle! mä teen sen paremmin!"

    Turhauttavaa. :----D

    VastaaPoista
  10. Tykkään tosta sidecutista vähän ylikasvaneena. <3 Perkele nam!

    VastaaPoista
  11. Vilu: On se kiva silleen, ku sen saa kammattuu tohon eteen tollai kivasti, mut en tykkää ku se tulee korvan päälle. :/

    VastaaPoista