Maha kiittää Amarilloa ja Varkauden Maximia, annoitte molemmat ihanan tekosyyn laiskotella ja mättää naminamia ilman minkäänlaista omatuntoa. Erityisen äijämäinen olo iski Amarillossa, kun vedin jumalattoman burgerin naamariin ja vastapäätä istunut avokki tyytyi pastaan, jota ei sitäkään jaksanut syödä kokonaan. Pitäisikö mun hävetä? Pitäisikö mun olla miehestäni huolissaan?
On ollut hiljaista ja mä olen menettänyt kaksi lukijaa (oletettavasti) siitä syystä. Dämmit. Pahoittelen, mutta takana on helvetillinen tenttiviikko ja runsaasti emovetistelyä. Siis ihan oikeesti, mä olen vollottanut pitkin viikkoa stressin ja muun vitutuksen takia, Kaitsu parka... Mukaan on mahtunut myös viikonloppu Jyväskylässä mun kuumisvaimon Mokkiksen synttäreillä.
![]() |
| Meitsi edusti Jykylässä perus vermeissä eli mustassa mekkopaitamikäliessä, hajonneissa sukkiksissa, pahaa ja kulahtanutta tukkaa peittämään pestatussa lätsässä ja Ärjy Koroissa. |
Mä en kehdannut kantaa kameraa itse bileissä mukana, mutta tietysti mun piti ottaa pari kuvaa ennen kuin me siirryttiin juhlimaan muiden kanssa. Ilta menikin sitten musiikkia kuunnellessa, sosiaalisia suhteita hoitaessa ja nuokkuessa. Viiden tunnin keittiössä juoksemisen jälkeen bilettäminen ei ihan ollut niitä ykkösintressejä.
Seuraavana päivänä lievästä aamujumituksesta selviydyttyämme me suunnattiin kohti JKL-cityn vilkasta keskustaa ja Gringosiin, jossa nomnomnomitettiin Aurajuusto-burgerit kivasti alennettuun hintaan.
Sunnuntaina me hyvästeltiin rakas vaimoseni ja suunnattiin banaanilaivamme nokka kohti Kuopiota. Ennen lähtöä Mokkis siisti vielä mun kaljun ja leikkeli tukkaa vähän parempaan muotoon.
![]() |
| Tää taitaa olla ehkä normaalein kuva, minkä mä olen Kaitsusta koskaan saanut. |
Kuopiossa edessä oli paluu todellisuuteen ja tentti-fakin'-viikko edessä. Viikko meni lukiessa ja huipentui keittiötuntien näyttökokeeseen, jota mä olin panikoinut ehkä kaikista eniten. Aurinkokuivatulla tomaatilla ja vuohenjuustolla täytetyt broilerirullat ja valkosuklaamousse toi kuitenkin voiton kotiin.
Nyt ohjelmassa on zibaa, zibaa, zibaa ja Madventuresia. Perjantaina mä lähden Asnnan kämpille testaamaan, josko pääsisin jälleen kerran kyläilemään ensiavussa, mitä verisempänä, sen parempi.






0 kommenttia:
Lähetä kommentti