...Tai enpä mene edeltävästä ihan takuuseen, mä en ole savolainen enkä puhu savoa.
Oli miten oli, viimeiset 18 päivää ovat menneet wowittaessa, löllötessä, treenatessa, tylsyyteen kuollessa ja korealaisia komedioita katsoessa. (Psst, tsekatkaa Speed Scandal, siinä on maailman ukulein ruskeasilmäinen pullaposki) Mukaan on mahtunut myös kolmen vuoron verran töitä.
Nyt itikanpuremia raapien mä mietin, että mitähän helvettiä mä teille kertoisin.
Noh, mua ainakin ketuttaa lievästi se, että nakki napsahti ja mä menin lauantaiksi töihin sen sijaan, että olisin hypännyt bussiin ja käynyt moikkaamassa Helsingissä asuvaa tätiäni, joka pääsi pitkästä aikaa käymään Varkaudessa. Samalla mä olisin saanut kaapattua mukaan 24-osaisen Savonia-aterinsetin eikä mun ja Kaitsun tarvitsisi enää kitkutella kahdella haarukalla. Nyt jännitetään ja lyödään vetoa, että milloin kolmas haarukka kohtaa kuolemansa Kaitsun miehekkäissä otteissa.
Siis ihan oikeesti, haarukka ja jauhelihapihvi tappeli, pihvi voitti??!!!
Lisäksi mä kauhistelen satasen yli hypännyttä lukijamäärää ja yritän miettiä, että mitähän mä nyt teen, kun lupasin kysymyspostausta satasen pasahtaessa rikki. Kysymyspostaus, joo vai ei?
Myös uusi kissamummosormus lisätty kokoelmiin, kuten yllä näkyy. Turkoosisormukset ovat ylikuormittaneet mun sylkirauhasia jo yläasteesta asti ja tekevät samoin vielä näinäkin päivinä. Vanhana mä olen saletisti joku Andy McCoyn mummoversio, joka hakkaa lähikaupan pelikoneita sormukset kilisten ja viiksikarvat väristen paskat paprikat kainalossa. Mä en tiedä itsekään mistä tää jäätävä läppä tulee, sori.
![]() |
| Jeeee~~~ lisää pitsitoppiherutusta. |
Joku kävi ilmaisemassa formspringissa mielipiteensä meikäläisen ulkonäöstä, mille röhötin hetken makeasti katsellen oikean käden keskisormea. Ei sillä, että tarkoituksenani olisi sitä kenellekkään heilutella, ehei.
Mä tiedän kyllä olevani ruma kuin saapas, joten jos näette tarvetta heittää ilmaan itsestäänselvyyksiä, suit yourselves, mutta jos joku haluaa nähdä jotain tosi rumaa (tai söpöä, makunsa kullakin), niin vilkaiskaapa mun nättiä keskaria, jolla mä testasin makkaraveitsen terävyystason keskiviikkona. Vinkki: oli terävä, tosi terävä.
![]() |
| Ai kö kaanis. ♥ |
Oikeastaan tuossa se on paljon sievempi kuin ennen kudosliimaa ja nyt, kun liima on rapissut osittain pois. Huitaisin siis makkaraa leikatessa hienon vekin sormeeni, joka vuosi verta ainakin viiden menkkapäivän edestä. About 40 minuutin eipäs-juupas mietiskelyn jälkeen mä päätin, että ehkä tää kannattaa viedä lääkärille, kun tää vaan vuotaa ja vuotaa. Ei kun liimaa sormeen ja naureskelua päälle. Viime vuonna liimattiinkin naamaa kasaan, joten pitihän mun keksiä joku syy käydä tänäkin vuonna. Hoitoalan ihmisten työllistäminen, se on mun juttu.
Nyt mä jätän teidät ällöstelemään, tai ihastelemaan, mun silvottua sormeani ja paukuttamaan halvalla saatua Bioshock 2:sta.
P.S. Dirujen uuden sinkun DIFFERENT SENSE:n julkaisuun on enää neljä fakin' päivää ja mä en tiedä miten päin olisin, koska kaikki teaserit kuulostaa ihan jumalattoman hyvältä ja mulla on varmasti majoneesit housussa, kun kuulen biisin kokonaisuudessaan. Myös uuden albumin DUM SPURDO SPÄRDE:n DUM SPIRO SPERO:n julkaisu elokuussa saa mut harkitsemaan kaurapuurodieettiä ja roposteni tuhlaamista. Ihan siis tällanen sivumaininta.








auts toi sun sormi :( mutta kivoja kuvia ♥
VastaaPoista- Arutte
www.only-fluffy-dreams.blogspot.com
Arutte: Se on aika auts. :D Mutta mutta kiitos. <3
VastaaPoistaoi oot taas täällä !!!! ♥ :----D
VastaaPoistaoon varmaa joka päivä käyny kyttää ootko päivitelly :( sulla on niin ihana kirjoitustyyli ja vaikutat just semmoselta ihmiseltä johon ois kiva tutustua :>
auts toi sormi :c itelläki pienempänä uppos puukko oikein mukavasti syvälle peukaloon eikä sitä oikein mökiltä päässy mihinkää laittaa kuntoo nii ei muutaku laastari siihe :---D kyl se parantu jopa eikä oo ees mitää arpee yms he D:
Anon: Jooo mä oon viimein täällä! Oon kauhee laiskapylly, anteeks. :(
VastaaPoistaIhana, kun toinen jaksaa käydä kattomassa, että oonko jaksanut hinata pehvani kirjottamaan. :D Jaja kiitos kehuista. :) Muhun on kyllä melko helppo tutustua, jos kestää mun ujostelun ja kiusallisuuden siinä alussa. :---D Oon kamalan huono tutustumaan ihmisiin.
Puukko sormessa kuulostaa aika namilta. <3 Oot aika sissi, kun selvisit pelkällä laastarilla. :D
Moi! Käy kurkkaa vaatetarjontani Kiva kirppiksellä huomisesta alkaen! 22.6-30.6 ja pöytä numero 86, eli yläkerrassa! :)
VastaaPoistaMyynnissä hurjasti paitoja, bile- ja juhlamekkoja, laukkuja, kenkiä.. :)
Löysin tän sun blogin tänään! Sait siis uuden lukijan...
VastaaPoistaSulla on ihanat hiukset ja hienoja vaatteita :)
Anon: Kuulostaa kivalta. :D Pitää pujahtaa käymään, jos eksyn keskustaan. :D
VastaaPoistaheijdij: Kiva jos maistuu! :D Kiitos kovasti sulle. :)
:O pelaatko sä wowia ?
VastaaPoistaAnon: Jeppistä, tuollahan mä ravaan trolli priestini ja blood elf warruni kanssa pitkin maita ja mantuja. Oon ihan perseestä, mutta kyllä mä vielä opin. :----D
VastaaPoistaaivan ihana tuo peurakoru, muutenkin ihania koruja sulla :---)!
VastaaPoistahttp://weekday-illusion.blogspot.com/
Saara: Kiitos! Peerakoru on yksi mun lemppareista. <3
VastaaPoista