Despite all my rage I am still just a rat in a cage.

Viime viikko jäi taakse ja torstaista alkaen mä olen viettänyt aikani uudessa työpaikassa harjoittelijana säheltäen. Ei siis ole pahemmin houkuttanut istua koneen ääreen kirjoittamaan tai ottamaan kuvia, vaan slubailu ja piirtäminen on olleet niitä ykkösharrastuksia.

Viime tiistaina mä näin viimeinkin mun kaikkien aikojen lempibändin Dir en greyn. Kahdeksan vuoden odottelun ja nössöilyn jälkeen mä otin itseäni niskasta kiinni ja raahasin perseeni ja poikaystäväni (ja maailman paskimman navigaattorin) Helsinkiin. Keikka oli mahtava, vaikka mä ihastelinkin sitä salin takaosasta pysyen kaukana nyrkkiä pumppaavasta tukkamerestä. Kun äijät pisti Karasun aluilleen, iski se todellisuus, että jumalauta, tuolla on Diru ihka elävänä ja mä olen niiden keikalla. Lienee sanomattakin selvää, että kyseinen keikka oli paras keikka millä mä olen koskaan ollut. Tultiin Kaitsun kanssa siihen tulokseen, että Dir en grey on mahtava livenä, ehkä jopa parempi kuin levyllä. Suurin hypetys on jo jäänyt taakse, mutta matkalla mun tädin kämpille, mä hehkutin kokemusta epäuskoisena. Kuvamateriaalia ja muita aarteita mulla ei keikalta lähtenyt mukaan, mutta en mä muuta tarvitsekaan kuin muiston hyvästä keikasta ja siitä, miten mä voitin pelkoni. :)

Ja muuten, pahoittelut niille, jotka todistivat mun pienimuotoista paniikki/itkukohtausta Nosturin pihassa. Nolotti vollottaa siinä kaikkien nähden, mutta kun ei sille voinut mitään.

Ai ku kiva duckface, persele.

Asiasta kukkaruukkuun... Kuten kuvasta näkyy, mun tukka on nykyään tylsän ruskea. Ihan kiva väri joo, mutta mä uskon, että en katsele tätä pitkästyttävän tavallista moppia kovinkaan pitkään. Ei muuta sanottavaa. Tylsä tukka on tylsä.

Mä löysin joku aika sitten Cittarista lehden, joka meni mahtavuusasteikossa sen verran korkealle tasolle, että mä suunnittelin ostavani sen heti, kun rahallinen tilanne olisi vähän parempi. Kun mulla viimeinkin oli rahaa tuhlattavana, se perhana oli myyty loppuun, joten katkeria kyyneleitä itkien hylkäsin toiveet mehukkaista lukuhetkistä ranskalaisen Be Street-lehden parissa.

Mutta onneksi on Pitkälahden ABC, jonka lehtihyllystä mä bongasin Be Streetin pari päivää sitten. Lehti lähti mukaan saman tien ja kotona mä linnoittauduin nojatuoliin lukemaan joka ikisen jutun tarkasti läpi. Voi olla, että tätä lehteä tulee ostettua useampi numero lisää. Näin visuaalisesti kaunista ja sisällöllisesti upeaa lehteä mä en ole pitkään aikaan lukenut. Lisäksi mä voin harjoittaa mun ruostuneita ranskantaitoja tavaamalla ranskan kieliset tekstit läpi englannin kielisten sijaan.

Hyvin kiireellä ja sekavasti kirjoitettu postaus, tiedän. Mä lähden suunnistamaan kohti Kuopion keskustaa ja Freetimea, jossa mulla on sovittu treffit Kuopion siisteimpien tyyppien kanssa. See ya!