lauantai, 31. joulukuuta 2011

2012, ole mulle hyvä.

Mä vietän uudenvuoden töissä. Mua ei haittaa, että mä valmistaudun töihin samalla kun muut valmistautuvat siirtymään täpötäysiin baareihin. Raketit ei jaksa kiinnostaa, ne lähinnä ärsyttää.


Vuosi 2011 ei ole ollut mulle kovin hyvä. Taitaapa olla niin, että tämä vuosi, josta on vielä jokunen tunti jäljellä, on ollut surkein vuosi pitkiin aikoihin. Keväällä mä aloin kärsiä pahemmasta ahdistuksesta kuin koskaan aiemmin. Jatkuvan stressin takia ahdistus on vain pahentunut ja saanut ihan uusia piirteitä.

Vuoden 2011 aikana mun ystävyyssuhteet tuntuu ottaneen osumaa ihan huomaamatta, mä olen kuullut mitä uskomattomampia asioita ihmiseltä, jota mä en enää tunne lainkaan, mä olen ollut loputtoman pettynyt itseeni,  olen viettänyt elämäni kaameimman kesän ja mun on ollut yhä vain vaikeampi olla.

Tämä vuosi on tehnyt musta ihmisriippuvaisen paniikkipallon, joka ei voi olla useampaa tuntia yksin ilman ahdistumista. Käsittämättömät uniongelmat ei helpota oloa yhtään, vaan kaikki paisuu järkyttäviin mittasuhteisiin.


Vaikka mä olenkin vedellyt tämän vuoden aika paljolti pohjamudissa, on mulla ollut aihetta hymyynkin. Helmikuussa me muutettiin Kaitsun kanssa yhteen ja syyskuussa vietettiin ensimmäistä vuosipäivää. Tässä vuoden loppupuolella mä olen viimeinkin perillä siitä, mitä mä haluan tehdä elämälläni. Mä olen kasvanut henkisesti todella paljon ja loppuvuodesta tapahtuneet asiat ovat vetäneet mua ja mun perhettä lähemmäs.

Vuosi 2011 on tuonut myös pari pudotettua kiloa ja mä mahdun mun entisiin lempifarkkuihin ilman, että mikään puristaa.


Vuodelta 2012 mä odotan enemmän hymyä, vähemmän pettymyksiä. Pidän peukkuja pystyssä, että mun toiveeni alanvaihdosta toteutuu ja mä pääsen opiskelemaan alaa, joka on oikeasti mieleen. Muutama pudotettu kilo lisää ei myöskään olisi mitenkään paha juttu. Mä haluan omaksua rennomman asenteen elämään, sillä tämä nykyinen tyyli stressata ja ahdistua mitä älyttömimmistä asioista ei ole hyväksi. Ehkä mä pystyn tarttumaan itseäni niskasta ja toteamaan rohkeasti, että mä kelpaan.

Hyvää ja parempaa uuttavuotta kaikille teille lukijoille ja kiitos, että olette jaksaneet seurata mun aivo-oksentelua tämänkin vuoden! ♥

10 kommenttia:

  1. Ihan mälsää asua näin kaukana susta. :|

    VastaaPoista
  2. Yrr oot nii laittoman kauniina taas >:( <3 jaja onko sulla uus tukka vai valoko ton tekee :O jaja voiku voitaski nähä useemmi ku ei oo välillä matkaa ku 60km mutku töitä on aika paljo jaja jykylässäki o kiva käyä :( Mut pitää nyt meijä skarpata seuraavana vuonna.<3

    VastaaPoista
  3. Yrr oot nii laittoman kauniina taas >:( <3 jaja onko sulla uus tukka vai valoko ton tekee :O jaja voiku voitaski nähä useemmi ku ei oo välillä matkaa ku 60km mutku töitä on aika paljo jaja jykylässäki o kiva käyä :( Mut pitää nyt meijä skarpata seuraavana vuonna.<3

    VastaaPoista
  4. hyvää uutta vuotta sulle! sun blogi on yks mielenkiintoisimmista ja ihmettelen että miten tää ei oo suositumpi

    VastaaPoista
  5. "hyvää uutta vuotta sulle! sun blogi on yks mielenkiintoisimmista ja ihmettelen että miten tää ei oo suositumpi"

    ^ samat sanat! :-) oon maailman laiskin kommentoimaan mut nyt on pakko sanoo että luen jokaikisen postauksen ja sun blogis on mahtava!

    VastaaPoista
  6. Vilu: Muuta meille. Saat nukkua meidän punasella sohvalla. :(

    Mokkis: Jooo, on uus tukka. :O Meidän pitäis tulla Kaitsun kaa sinne teille käymään kyl joku päivä. <3

    Anon1: Kiitos! Mä uskon, että tohon lukijamäärään vaikuttaa mm. mun surkee päivitystahti. :D Pitäis vähän skarpata.

    Anon2: Hahaaa kiitos! <3

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti tuleva vuosi on sulle parempi kuin tämä mennyt. Kaikkea hyvää ja voimapuserrus sulle että jaksat painaa eteenpäin <3

    t. eräs lukija :)

    VastaaPoista
  8. E: Kiitos hirveästi sulle. <3 Pidetään kaikki peukkuja tälle vuodelle ja mä yritän porskuttaa eteenpäin minkä pystyn. :)

    VastaaPoista
  9. moi! kirjotan tän saman kommentin nyt kaikille jotka lukee mun blogia, koska en keksiny mitään muutaka tapaa saada kaikkiin yhteyttä:DD mutta niin

    vaihdoin tänään mun blogin osotetta (ent. hello reality), enkä tajunnu varottaa siitä etukäteen, tyhmä kun olen. pyytäisin nyt sua liittyyn mun blogiin uudestaan sen takia et saisit tulevaisuudessaKIN bloggerin etusivulle mun kaikki ihanat postaukset..

    osote on http://swithd.blogspot.com/
    kiitti ja anteeks kauheesti vaivasta!

    ps. miksei mulle sovi punanen tukka, toi on upee.......

    VastaaPoista
  10. noora: kiitti ilmoituksesta! ryhdyin heti uudestaan lukijaksi. :)

    VastaaPoista