Vuosi 2011 ei ole ollut mulle kovin hyvä. Taitaapa olla niin, että tämä vuosi, josta on vielä jokunen tunti jäljellä, on ollut surkein vuosi pitkiin aikoihin. Keväällä mä aloin kärsiä pahemmasta ahdistuksesta kuin koskaan aiemmin. Jatkuvan stressin takia ahdistus on vain pahentunut ja saanut ihan uusia piirteitä.
Vuoden 2011 aikana mun ystävyyssuhteet tuntuu ottaneen osumaa ihan huomaamatta, mä olen kuullut mitä uskomattomampia asioita ihmiseltä, jota mä en enää tunne lainkaan, mä olen ollut loputtoman pettynyt itseeni, olen viettänyt elämäni kaameimman kesän ja mun on ollut yhä vain vaikeampi olla.
Tämä vuosi on tehnyt musta ihmisriippuvaisen paniikkipallon, joka ei voi olla useampaa tuntia yksin ilman ahdistumista. Käsittämättömät uniongelmat ei helpota oloa yhtään, vaan kaikki paisuu järkyttäviin mittasuhteisiin.
Vaikka mä olenkin vedellyt tämän vuoden aika paljolti pohjamudissa, on mulla ollut aihetta hymyynkin. Helmikuussa me muutettiin Kaitsun kanssa yhteen ja syyskuussa vietettiin ensimmäistä vuosipäivää. Tässä vuoden loppupuolella mä olen viimeinkin perillä siitä, mitä mä haluan tehdä elämälläni. Mä olen kasvanut henkisesti todella paljon ja loppuvuodesta tapahtuneet asiat ovat vetäneet mua ja mun perhettä lähemmäs.
Vuosi 2011 on tuonut myös pari pudotettua kiloa ja mä mahdun mun entisiin lempifarkkuihin ilman, että mikään puristaa.
Vuodelta 2012 mä odotan enemmän hymyä, vähemmän pettymyksiä. Pidän peukkuja pystyssä, että mun toiveeni alanvaihdosta toteutuu ja mä pääsen opiskelemaan alaa, joka on oikeasti mieleen. Muutama pudotettu kilo lisää ei myöskään olisi mitenkään paha juttu. Mä haluan omaksua rennomman asenteen elämään, sillä tämä nykyinen tyyli stressata ja ahdistua mitä älyttömimmistä asioista ei ole hyväksi. Ehkä mä pystyn tarttumaan itseäni niskasta ja toteamaan rohkeasti, että mä kelpaan.
Hyvää ja parempaa uuttavuotta kaikille teille lukijoille ja kiitos, että olette jaksaneet seurata mun aivo-oksentelua tämänkin vuoden! ♥
